Osallistu Tulevaisuuden rakentajat -lähettiläsohjelmaan 

Tänä syksynä käynnistyy ensimmäistä kertaa rakennusalan opiskelijoille suunnattu Tulevaisuuden rakentajat -lähettiläsohjelma. Etsimme rakennusalan opiskelijoita, jotka ovat ylpeitä omasta alastaan ja haluavat kertoa siitä muille. Muita vaatimuksia ei ole – into riittää! 

Tulevaisuuden rakentajat -lähettiläät opiskelevat rakennusalan ammatillisissa oppilaitoksissa. He vierailevat yläkouluissa kertomassa opiskelusta rakennusalla sekä esittelevät rakennusalan monipuolisia mahdollisuuksia.

Toimintaan mukaan lähteville opiskelijoille järjestetään koulutus Teamsissa 29.10 klo 13–15. Koulutus antaa alatietoutta, esiintymisvarmuutta, vinkkejä vierailuihin yläkouluissa ja eväitä toimia aktiivisina alan edustajina esimerkiksi koulun tutustumispäivissä. Lähettiläät saavat osallistumisesta todistuksen ja lähettiläsohjelman t-paidan.

Lähettiläistä tulee myös hyvä tuki oppilaitoksen vetovoimatyöhön. Opiskelijat voivat esimerkiksi toimia aktiivisina alan edustajina tutustumispäivissä tai muissa oppilaitoksen tilaisuuksissa.

Mitä osallistuminen antaa opiskelijalle?

  • Esiintymisvarmuutta: koulutus sisältää esiintymisvalmennuksen
  • Alatietouden vahvistamista: lisää ymmärrystä rakennusalasta
  • Mahdollisuuden vaikuttaa: opiskelija pääsee edistämään rakennusalan vetovoimaa ja kertomaan omia kokemuksiaan tuleville opiskelijoille.
  • Arvokasta kokemusta: edustaminen yläkouluissa ja oppilaitoksen tapahtumissa. Kokemus, joka rikastuttaa myös CV:tä!

Mitä hyötyä oppilaitokselle?

  • Lisää vetovoimaa: lähettiläät edustavat oppilaitosta kouluvierailuilla ja tapahtumissa. 
  • Postiviinen näkyvyys: oppilaitos saa näkyvyyttä ja vahvistaa mainettaan aktiivisena ja opiskelijalähtöisenä toimijana.  
  • Yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa. 

Oppilaitoksen yhteyshenkilö huolehtii opiskelijoiden ilmoittamisesta. Ilmoittautuminen 27.10. mennessä.

Lisätietoja antaa Emmi Rantamäki, emmi.rantamaki@rateko.fi, 050 326 0212

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä
Rakennusalalle
Yksityisyyden yleiskatsaus

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida asetuksiasi alla.