Toni Karppinen tiesi pienestä pitäen, että hänestä tulee rakentaja. Peruskoulun jälkeen hän lähti opiskelemaan rakennusalaa, jonka jälkeen elämä on johdatellut hänet työmaa tehtävistä projektien vetäjäksi. Hänet palkittiin äskettäin Talonrakennusteollisuuden Länsi-Suomen piirin Vuoden mestariksi ansiokkaasta työstään Raision Tiedonpuiston kouluhankkeessa sekä vahvasta, ihmislähtöisestä johtamisotteesta.

Toni Karppisen kiinnostus rakennusalaan näkyi jo varhain – ja matkan varrella hän on päässyt tekemään töitä, joissa yhdistyvät käytännön rakentaminen, vastuu ja tiimityö.
”Jo urani alussa seurasin, ketkä tämän palkinnon ovat saaneet ja pidin heitä kovina ammattilaisina. Nyt kun oma nimi on samalla listalla, fiilis on todella hieno”, hän jakaa fiiliksiään Vuoden mestari -palkinnostaan.
Rakentamisesta voi tulla unelma-ammatti
Toni haaveili rakentajan työstä jo kolmevuotiaana. Suunta oli selvä nuoresta asti: ensin opinnot ammattikoulussa, sitten ammattikorkeakoulussa rakennusmestariksi.
”Rakennusmestariksi olen halunnut aina”, hän toteaa. Työura on vienyt hänet eri työmaille ja vähitellen yhä vastuullisempiin tehtäviin. Viimeisimpänä hän on ollut vetämässä Raision suurta kouluprojektia, jossa yhdistyvät käytännön tekeminen, ongelmanratkaisu ja ihmisten johtaminen.
Raision Tiedonpuiston kouluhanke oli Tonin uran tähän asti suurin projekti. Kyseessä oli 40 miljoonan euron urakka, jossa työskenteli yli 15 toimihenkilöä. Hankkeen onnistuminen vaati vahvaa yhteistyötä, suunnittelua ja sitoutumista koko tiimiltä.
Tonin mukaan paras lopputulos syntyy silloin, kun tiimissä luotetaan toisiin ja ongelmat ratkaistaan yhdessä. Samalla työmaalla yhdistyivät kokeneiden osaaminen ja nuorempien tekijöiden into, mikä toi tekemiseen hyvän draivin.
Työmaapäällikön tehtävä on saada muut onnistumaan
Toni kuvaa johtamistyyliään valmentavaksi. Hänen mukaansa työmaapäällikön tärkeä tehtävä on luoda sellaiset olosuhteet, että jokainen voi tehdä työnsä hyvin.
”Valmentajan roolissa tärkeintä on luoda edellytykset, joissa jokainen pystyy tekemään työnsä parhaalla mahdollisella tavalla”, hän sanoo. Toni korostaa myös oikeudenmukaisuutta, vaativuutta ja ratkaisukeskeisyyttä.
Hänen mukaansa tärkeää on myös kuunnella niitä ihmisiä, jotka käyttävät rakennusta arjessaan.
Raision kouluhankkeessa loppukäyttäjät pidettiin mukana koko projektin ajan. Kun heidän toiveitaan kuunneltiin, lopputuloksesta saatiin toimiva ja käyttäjille sopiva.
Rakennusalalla tarvitaan yhä enemmän ihmistaitoja
Rakennusala on muuttunut paljon digitalisaation, työturvallisuuden ja vastuullisuuden myötä. Tonin mielestä yksi taito nousee kuitenkin ylitse muiden: ihmisten kanssa toimiminen.
”Ihmisten johtaminen on jatkossa tärkein taito. Ilman ihmisiä ei voida johtaa asioita”, hän sanoo. Toni uskoo, että myös yhteistyö- ja neuvottelutaidot korostuvat tulevaisuudessa entisestään.
Seuraavaksi Toni siirtyy työpäällikön tehtäviin. Hän haluaa jakaa omaa osaamistaan eteenpäin samalla tavalla kuin on itse saanut tukea uransa aikana.
Seuraavaksi Karppinen siirtyy työpäällikön tehtäviin. Hän haluaa jakaa omaa osaamistaan eteenpäin samalla tavalla kuin on itse saanut tukea uransa aikana.
Vuoden mestari -palkinto
Vuoden mestari -huomionosoituksia on myönnetty Talonrakennusteollisuus Länsi-Suomen piirissä vuodesta 1982 lähtien. Tarkoituksena on nostaa esiin työnjohdon merkitystä rakennusalalla.