Rakennustuotteiden Laatu Säätiö palkitsi kahdeksan ansioitunutta tutkimustyötä Pro Quality -palkinnoilla Helsingissä 15. lokakuuta. Palkitut tutkimukset tarjoavat uusia ratkaisuja muun muassa rakentamisen turvallisuuteen, kestävyyteen ja energiatehokkuuteen.

Palkittujen tutkimusten aiheet osoittivat, kuinka monipuolisia mahdollisuuksia rakennusala tarjoaa tutkimuksesta kiinnostuneille opiskelijoille. Tutkimusta on tehty niin rakennusmateriaaleista, rakenteiden turvallisuudesta ja energiatehokkuudesta kuin digitaalisista ratkaisuista ja rakennushankkeiden johtamisesta.
Tänä vuonna Pro Quality -palkinnot myönnettiin kahdelle väitöskirjalle ja kuudelle diplomityölle. Jokaisen palkinnon arvo on 5 000 euroa, joten palkintosumma nousi yhteensä 40 000 euroon.
Tutkimustyö vaatii sinnikkyyttä ja uskoa omaan tekemiseen
Palkittujen puolesta kiitospuheen pitänyt väitöskirjastaan palkittu Petteri Huttunen muistutti, ettei tutkimustyön tekeminen ole aina suoraviivaista.
”Sekä diplomityön että väitöskirjan tekeminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Tulokset eivät synny hetkessä, vaan niiden taustalla on lukemattomia tunteja laaja-alaista perehtymistä, analysointeja, kokeiluja, epävarmuuden tunteiden kestämistä ja horjumatonta uskoa siihen, että lopussa vielä kiitos seisoo”, Huttunen kuvaili tutkimustyöntekijän matkaa.
Huttusen oma väitöskirja käsittelee puupohjaisten rakennusmateriaalien lämpö- ja kosteusteknistä käyttäytymistä. Tutkimuksen tulokset auttavat kehittämään kosteusturvallisia puurakenteita erityisesti pohjoisen ilmaston vaihteleviin olosuhteisiin.
”Yhteistä jokaiselle palkitulle työlle on paneutuminen haastaviin kysymyksiin sekä vilpitön halu tuottaa uutta tietoa ja uusia ratkaisuja suomalaisen rakentamisen kehittämiseksi”, Huttunen kertoi.
Korkeatasoinen tutkimus rakentaa alan tulevaisuutta
Rakennustuotteiden Laatu Säätiön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Salo painotti palkintojuhlassa tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä rakennusalan tulevaisuudelle.
”Rakentamiseen on nyt lähivuosina luvassa valtava investointipotentiaali. Meidän tulee varmistaa, että meillä on riittävä tietotaito ja resurssit realisoituvan potentiaalin vastuulliseen kotiutukseen. Tämä ei onnistu ilman korkeatasoista tutkimusta ja opetusta. Tänään palkitut työt ovat oiva esimerkki tästä”, Salo totesi.
Pro Quality -palkinnot jaettiin tänä vuonna viidettä kertaa. Palkinnoilla halutaan kannustaa opiskelijoita ja oppilaitoksia tutkimaan rakennusalaa sekä kehittämään uusia ratkaisuja rakentamisen haasteisiin.
”Tunnustus on merkittävä ja se kertoo, että tehtyä työtä todella arvostetaan ja tutkimustyöllä on vaikuttavuutta”, Huttunen kiitti puheessaan säätiötä tutkimustyön arvostamisesta.
Vuoden 2026 Pro Quality -palkintojen saajat
Ali Salman Satti, Aalto-yliopisto
Assessing the effects of Protective Coatings on the Durability of Blended Cement Concretes
Diplomityössä tutkitaan erilaisten pintasuojausten vaikutusta vähähiilisempien seossementtibetonien säilyvyyteen. Tutkimus tuottaa tietoa siitä, miten betonin sideainevalinnat ja pintakäsittelyt vaikuttavat rakenteiden pitkäikäisyyteen ja kestävyyteen erilaisissa ympäristöolosuhteissa.
Ati Shirazi, Aalto-yliopisto
Variability of Radon Levels in Finnish Energy-Efficient Schools: Distribution Models and Indoor Air Quality Factors
Diplomityössä tarkastellaan sisäilman radonpitoisuuksien vaihtelua suomalaisissa energiatehokkaissa koulurakennuksissa sekä ilmanvaihdon ja muiden olosuhdetekijöiden vaikutusta radonpitoisuuksiin. Tutkimus tuottaa tietoa terveellisen sisäilman ja energiatehokkuuden yhteensovittamiseen.
Khadija Monjib, Aalto-yliopisto
Experimental and numerical assessment of timber adhesives in fire
Diplomityössä selvitetään ristiinliimatun massiivipuun (CLT) liimojen käyttäytymistä tulipalossa kokeellisten tutkimusten ja laskennallisen mallinnuksen avulla. Tutkimus auttaa ymmärtämään liimojen vaikutusta puurakenteiden paloturvallisuuteen ja tukee turvallisempien sekä ympäristöystävällisempien liimaratkaisujen kehittämistä.
Maria Tikka, Aalto-yliopisto
Study on the Fidelity and Computational Expense of an Energy Simulation Model of a Campus Building Complex
Diplomityössä tutkitaan rakennusten energiasimulointimallien tarkkuuden ja laskennallisen tehokkuuden välistä suhdetta. Tutkimuksen tuloksena syntyi suosituksia simulointimallien tarkkuustason valintaan, mikä tukee rakennusten digitaalisten kaksosten kehittämistä ja energiatehokasta kiinteistönhallintaa.
Matias Kallio, Tampereen yliopisto
TATE-projektinjohtomallin arviointi todellisessa rakennushankkeessa: tarkastelu yhteistoiminnallisessa rakennushankkeessa
Diplomityössä arvioidaan taloteknisen projektinjohtourakan toimivuutta käytännön rakennushankkeessa. Tutkimuksen mukaan taloteknisen osaamisen varhainen osallistaminen, vastuiden selkeys ja avoin yhteistyö voivat parantaa hankkeiden riskienhallintaa, kustannustehokkuutta ja toteutuksen laatua.
Samu Hinkkanen, Tampereen yliopisto
Puurankaelementtien käyttö pilarirunkoisessa rakennuksessa
Diplomityössä tutkitaan puurankaisten ulkoseinäelementtien rakenteellista toimintaa ja liitosratkaisuja pilarirunkoisissa rakennuksissa. Tutkimus tuottaa suunnittelua tukevaa tietoa puurankaelementtien mitoituksesta sekä niiden liittämisestä teräs-, betoni- ja liimapuupilareihin.
Lisätiedot
Jaakko Tuominen, toimitusjohtaja
Rakennustuotteiden Laatu Säätiö sr
Puh. 040 041 1367 / jaakko.tuominen@rt.fi
Lue myös
- Tiedote rt.fi 15.10.2026: Rakennusalan Pro Quality -palkinnot kahdeksalle ansioituneelle tutkimustyölle
- Tietoa Pro Quality -palkinnoista
Kuva: Sanna Liimatainen